Veljeni asui Barcelonassa vuosia, ja kävin yllättävän usein häntä katsomassa. Teki lentopelolleni hyvää istua koneeseen pari kertaa vuodessa. Juu, enää lentokoneet eivät pelota. Se pelko on kohdattu ja taltutettu.
Kohtasin keväällä 2011 Barcelonassa itsestäni sen puolen josta en pitänyt, en ollenkaan.
Veljeni nimittäin vei minut ja siskon Montserrat -vuorelle.
Suurimmaksi osaksi pääsimme köysirataa pitkin, mutta matkaa jäi vielä käveltäväksi.
Ja minä 30 kg ylipainoisena ja huonokuntoisena lähdin tallustamaan..
..loputtoman tuntuista matkaa...
..päättäväisesti..
...mutta puolikuolleena pääsin vihdoin perille..
Maisemat olivat huikeita,
mutta ymmärsin että jos mitään muutosta ei tule,
elämäni on kovin vajavaista.
En kerta kaikkiaan jaksa enkä pysty kaikkeen siihen mitä haluan.
Tästä matkasta alkoi muutokseni.
Hitaasti mutta varmasti.
Heti kun kiipeämisestäni saamani rasitusmurtuma oli parantunut,
menin uimahallille.
Vesikävelin kuukausia ennen kuin vihdoin uskaltauduin vesijumppaan.
Siihen vesi jumppaan joka kestää 30 minuuttia enkä meinannut jaksaa koko aikaa,
mutta huilasin, jumppasin vedessä kevyemmin.
Vuoden kuluttua aloin aloin miettimään uimista..
...halli-valvojat ja muut hallikansalaiset jakoivat tietoaan.
Opin uimaan!
Uiminen on ihanaa!
Suoritin ensimmästä kertaa elämässäni Uima Kandin
ja heti perään Uima Maisterin.
Tavoitteita, ihanaa!
Ja minusta oli tullut liikkuja,
kävin hallilla kaksi kertaa viikossa.
Nooh.. kesällä taisin käydä 5 kertaa viikossa.
Muutama viikko sitten kömmin vihdoin vedestä kuivalle maalle.
Hankin kuntosali jäsenyyden.
Ilmoittauduin Kevyt Sankari - ohjelmaan.
Muutama kilo on jo lähtenyt.
Kuntoni on jo paljon parempi.
Vuorella kuntoni oli varmaankin kouluarvosanojen alle.
Nyt olen varmaankin siellä vitosessa,
pääsen luokalta.
Pyrin kasiin.
Haluan kyetä mini-triathloniin..
Juuri tänään haluan muistaa mistä aloitin.
Haluan muistaa vuoren joka muutti minua...
Ja kiittää Veljeä ja Siskoa jotka antoivat minun kävellä,
omaan tahtiini lepäilleen ja hikoillen.
Jonakin päivänä menemme takaisin.
Sitten kun olen valmis siihen.
Tahdon takaisin vuorelle!
Kiitos Sinulle rakas sisko, että sain olla mukanasi matkalla, joka muutti jotain Sinussa ja elämässäsi <3 Välillä ehdin tuolla reissulla jo miettiä, kuinka me Sinua rääkätään raahaamalla Sinut vuorelle. Toki oli oma valintasi, lähditkö mukaamme. Sinä teit sen, askel askeleelta. Ensi kerralla voimme vaikka juosta vuorelle :-)
VastaaPoistaNiin, taisi olla ensimmäinen kerta kun väsyin, hengästyin ja olin kehollisesti niin uuvuksissa... ja ensimmäinen kerta kun sisimmässä syntyi suuri TAHDON TILA. Mä halusin sinne vuoren laelle niin kuin kaikki muutkin, halusin jaksaa ENKÄ ANTAA PERIKSI. Ja tuo tahtotila vei minut hallille ja nyttemmin salille. Hiljaa rauhallisin askelin, kohti sitä ihmistä joka olen oikeasti, sisimmässäni, voin olla myös ulkoapäin. Kiitos kun Olet Ulla.
Poista